Tervehdys!


Blogi toistaiseksi tuolla. Sisustusaiheisia postauksia löydät tällä hetkellä myös täältä http://kimpsulikampsuli.blogspot.fi

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ompelutilan ehostus

Olen jo pitkään halunnut ehostaa ompelutilaani. Vietän siellä niin paljon aikaa, että viihtyvyys ei ole pahitteeksi. Yksi vaatehuoneistamme on pyhitetty harrastushuoneeksi. Koska miehille on rakenteilla autotalli, niin tasapuolisuuden vuoksi on minullekin oltava oma tila!

Varastosta löytyi pari Ikean yöpöytäkaappia. Toista niistä on vuosia sitten jo vähän "tuunailtu", mutta sekin oli päivitystä vailla. Huoneen teemaan liittyen päätin päällystää etupaneelit kankaalla.
Tarvikkeiksi tarvitsi valkoista kalustemaalia, valmisliimaa, pari sivellintä sekä mittaan leikattuja kangaspaloja.
Ennen ehostusta poistin vetimet, jotka kiinnitin takaisin työn valmistuttua.
Olisihan etupaneelit voinut kokonaankin peittää, mutta saadakseni hieman kevyemman kokonaisuuden, jätin valkoiset reunat esille.
Pientä viilausta  vaille valmis harrastetila. Joku kiva lamppu vielä tunnelmaa luomaan, niin kyllä taas kelpaa hurruutella.






Myös pieni säilytyslaatikko sai päivitetyn ilmeen


Saatua taas ompeluintoa surautin vielä karvakankaasta boleron

Kati



4 kommenttia:

  1. Onpas tämä nyt niin viihtyisä, että kateeksi käy!!! Ihania ompeluhetkiä <3

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana ja hyvä lopputulos. Olen hieman kateellinen sinun omasta ompelutilastasi ;)

    VastaaPoista