Tervehdys!


Blogi toistaiseksi tuolla. Sisustusaiheisia postauksia löydät tällä hetkellä myös täältä http://kimpsulikampsuli.blogspot.fi

maanantai 10. joulukuuta 2012

Lämmittelykierros

Aloitetaan epävirallinen kierros omalla tuunauksella.
 Kahdeksan vuotta vanhat keittiöntuolit kaipasivat ehdottomasti päivitystä. Muuton myötä ruskeasävy ei enää oikein sopinut uuden kodin värimaailmaan, joten jotain oli tehtävä. Itse tuolit olivat kuitenkin todella mukavat istua, joten vaihtoon niitä en halunnut laittaa. Uusien huppujen ompelu kuitenkin jännitti, sillä tarkkuus, mittanauha ja nuppineulat ovat jotain, mikä ei ole kuulunut normaaliin ompelutyöskentelyyni. Projektin luonteesta huolimatta onnistuin noista kolmesta välttämään nuppineulat!
Kangas on löytö Vallilan myymälästä ja maksoi poistona vain 6e/m, joten uskalsin ottaa riskin ja kokeilla onneani.

Tarkoituksena oli tehdä ensin harjoitteluversio, mutta nopeasti hyvä tulee, eli heti oikean version kimppuun vain! Tulos oli itseäni ilahduttava ja yllättävä: nehän peräti istuvat! Tuolin jalat kaipaavat vielä valkoista maalia. Ruokapöytä tuli hankittua keväällä huutonetistä 60 eurolla ja sen olen maalannut aiemmin valkoiseksi kalustemaalilla. Tuunauksen jälkeen koko ruokailuryhmän ilme ja kokoonpano muuttuivat uutta kotia vastaaviksi.


 KatiH



1 kommentti:

  1. Mielenkiintoista, heti otin blogin omiin suosikeihini - kivoja ideoita teillä:)

    VastaaPoista