Tervehdys!


Blogi toistaiseksi tuolla. Sisustusaiheisia postauksia löydät tällä hetkellä myös täältä http://kimpsulikampsuli.blogspot.fi

perjantai 1. helmikuuta 2013

Valokuvakehysten tuunaus serveteillä

Valmistin tyttärelle Helinä-aiheiset valokuvakehykset ystävien kesken järjestetyssä askarteluillassa.


Vanhat puiset kehykset maalattiin valkoisella maalilla. Pohjamaalin annettiin kuivua ja päälle levitettiin Cracle-halkeiluainetta. Craclen päälle levitettiin vielä uusi pintakerros maalia. Halkeilu alkoi heti pintamaalin kuivuttua, joten se piti levittää mahdollisimman nopeasti.


Kehykset koristeltiin serveteistä leikatuilla kuvilla. Servettien lisäksi koristelussa voi käyttää lehtileikkeitä, valokuvia, kiiltokuvia ja esimerkiksi kangasta.  Leikkasin ensin kuvat irti servetistä. Levitin ohuen kerroksen lakkaa kuvan nurjalle puolelle ja kiinnitin sen paikalleen. Painelin kuvan varovasti kiinni kehykseen. Lopuksi levitin kuvan päälle vielä kaksinkertainen lakkakerroksen.


Kehykset viimeisteltiin hillitysti hopeisella kimalteella. 

Seuraa pakkausten ohjeita huolellisesti ja tuunaa omaan tyyliisi sopivat kehykset!


Johanna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti